lumpeenkukan liplatuksia

25. helmikuuta

2011-02-25T10:26:00.000-08:00

It`s my BDay -again. Hmm...korkkaa kuoharin ja ojentaa käden tatuointiin -palataan pian! HBD anu.

Päivä 1 – Esittele itsesi

2011-01-31T05:53:00.000-08:00

Neiti takkutukka, lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka...

Mä oon paperisen ohut ja mun sydän syväjäätä kasvattaa...

Ujonlainen keijukainen, asioistaan vaitonainen
Kaukaa kyyneleensä kiertää
Yksinäinen, päältä jäinen, rakkaudessa kerjäläinen,
Kengät kuljettaa ja hiertää

Neiti takkutukka, lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka...

Lumpeenkukka, juuret syvällä jossakin liejussa, sitkeä varsi kannattelee kukkaa ja lehteä myrkyissä.

Peikkotyttö, tukka aina takussa, rikkinäiset villasukat, mekko nurinperin aamulla, sen puhetta ei oikein ymmärrä aina kun se höpisee ajatuksissaan puoliääneen.

Taiteilijasielu, joka tarvitsee paljon tilaa ja aikaa ja yhtälailla hellyyttä ja kumppanin.

Ja uranaisen sisin: kunnianhimoinen, periksiantamaton tiukkojen tilanteiden puurtaja.

Käsityöläinen joka haluaa koko ajan oppia ja kehittää uutta. Ne tuplakappaleet samoilla malleilla on äärimmäisen harvassa.
Oikukas omien teiden kulkija - vaikea ymmärtää, mut helppo käsitellä kun ymmärtää :)

30 päivää

2011-01-17T10:20:00.000-08:00

30 päivää

Leikin ideana on tarinoina tietystä aiheesta vuoropäivin, tässä tulevat aiheet: :)

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhemmat
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Viimeinen hetki

Tekemisen pakko

2011-01-10T06:52:00.000-08:00

Se alkaa heti kotimatkalla. Tuskin saan sysättyä työpäivän taakseni kun alan kelata mitä tekisin kotona. Mitä pitää tehdä, mitä pitäisi tehdä, mitä voisi tehdä, mikä olisi tärkeintä. Voisin kutoa shaalin loppuun, mut pitää siivotakin, ainakin imuroida ja pestä pyykkiä ja pyyhkiä keittiö. Ja jos sen akvaarionkin laittaisi. Voi kun mulla on niin paljon tekemistä ! Äh.

Tänään ajellessani kotiin totesin että sama toistuu joka päivä. Samat rutiinit. Sytytän tupakankin samaan aikaan matkaa jotta ehtisin polttaa sen ennenkuin pääsen kotiin. Sitten teen jotain ruuantapaista, avaan netin ja istun sohvalle tuskailemaan mitä Pitäisi tehdä. Katselen ympärilleni ja tuskailen lisää ja mietin että en varmaan pääse ajoissa nukkumaan taaskaan kun on niin paljon tekemistä. Ja sama jatkuu iltaan asti, joskus jopa aamuyöhön.

Suorittamisen pakko, tekemisen pakko, jatkuva stressaaminen jostain. Ja ei, mieheni ei ole siivousnipo eikä yleensäkään pyydä tekemään mitään, päinvastoin joskus kieltää urakoinnin ja kannustaa lepäämään. Eikä meidän koti ole koskaan mikään viimeisenpäälle, ei voi tällainen vanha talo ollakaan ja remppaa on aina. Kaipa mä sillä suorituspakolla jotain haen, kun tietäiskin mitä...

Ja sitten toinen asia...mulla on ihan hirveä eläinvauvakuume. Tunnen itseni ihan puolikkaaksi ilman koiraa. Mä haluan haluan oman vauvan, jota voin paapoa ja joka on seurana aina. Hetken koirista luovuttuani se oli poissa, mut jyllää nyt ihan mahdottomana. Eikä se ole mitään "haluan jonkun eläimen" vaan mä haluan koirakaverin. Haluaisin kyllä ex-koissun takaisin, mut siitä en edes unelmoi. Milläs poistat silti allergiat, mies eläimen ehkä kestäisi, mut vaikuttaishan se. Osa mun surusta on silti sen kamun kaipaamista ja se vaan pahenee.

Hajatuksia

2010-12-17T15:04:00.000-08:00

"Positiiviset pellet
Hellii hyvää ajatustaan
Ja elävät niinkuin paholaiset,
Siksi pukeudun mustaan.
Kun yhteinen maailma on
Pelkkää mielikuvitusta,
Minä pukeudun surupukuun
Ja surupuku on musta."

Tykästyin Timo Rautiaisen musaan ensin sanojen takia, biisit kertoo niin koreilematta totuuksia. Arvomaailmojen muutos on ollut melkoinen. Tai sitten olen vasta hiljattain saanut silmäni auki. Olen vähän katkerakin kyllä silmien avautumisesta ja kateellinen ihmisille jotka pystyy olla katsomatta siloitellun ja rakennetun leikkitodellisuuden läpi. Mulla on fiilis että näen liian tarkkaan ja kuulen liian tarkkaan. Jään miettimään kadulla vastaantulevan lapsen kohdattuani millainen koti hällä on ja millainen joulu hälle tulee, kuulen työkaverin sivulauseesta että kaikki ei ole hyvin, enkä pysty olla menemättä myöhemmin kysymään mikä hätänä ja herään yöllä katsomaan että onhan pikkuIgullamme kaikki hyvin.

Toisaalta loukkaannun myös herkemmin siitä etteivät ihmiset toimi samoin. Pyyhittyäni kyyneleen silmäkulmasta huomaan kuinka keskustelukumppani katsoo hetken muualle ja vaihtaa puheenaihetta ja ymmärrän ettei hän halua kuulla mistä se kyynel tuli. Ihmisillä on riittämiin omia murheita että he jaksaisivat ottaa olkapäälleen toisten murheita. Vaikka se on oikein, se on myös sääli meillä on liian kiire. Sen vaan huomaa että ihmiset välttelee puhumasta sairaudesta koska ehkä ne luulee et kun siitä ei puhuta, se ei ole olemassa. Ja ihmisille on helpompaa ajatella et kaikki on hyvin, siksi en juurikaan enää puhu koko asiasta.

Yksi vaikeimmista etapeista työhönpaluussa oli kohdata työyhteisö, jonka olin saikulla ymmärtänyt olevan "vain" työyhteisö. Oikeastaan siihen asti olin suhtautunut työyhteisöön kuin perheeseen. Vuosia työpaikka oli mulle toinen koti ja työkamut perhe. Saikulla ymmärsin että työkaverit ovat ihmisiä jotka työskentelevät samassa paikassa. Toki matkalla on muodostunut myös hyviä ystävyyssuhteita, mutta lopulta se on kuitenkin harvinaista. Vaikka perheestä luopuminen oli luopumista vain omasta ajatusmallista, se oli silti vaikeaa.

Luin mielenkiintoisen esseen MindFullnessistä. Sen sisäistämiseen menee aikaa, mut pointit on niin tätä....Kun kerran sairastut syöpään, kannat mielessäsi pelkoa sen uusiutumisesta aina. On valintoja millä voit ehkäistä uusiutumista, mut lopulta et kuitenkaan voi olla varma ettei se silti uusiudu.

"surullisen tilanteen keskellä toistuvasti depression sairastaneen henkilön mieleen alkaa nousta aiempiin depressiojaksoihin liittyneitä negatiivisia ajatuksia ts. surullisen mielialan ja siihen liittyvän
ajattelun välillä vaikuttaisi olevan opittu yhteys. Näin ollen henkilölle, joka on
ollut aiemmin depressiivinen voi jopa tavanomaisella ja arkipäiväisellä surumielisyydellä
olla vakavat seuraukset (Segal, Williams& Teasdale 2002, 28,30)."

Tää on ajatus johon olen joutunut tottumaan ja se ei ole helppoa. Alan hiljalleen tunnistaa niitä ajatuksia. Toisaalta itsetuntemuksen lisääntyminen on lisännyt keinoja torjua niitä, mut lisännyt myös stressiä siitä että entä jos silti....

"Masennuksen uudelleen aktivoituminen eli depressiorelapsi edellyttää, että hetkellä jolloin
mieliala alkaa laskea, aikaisemmalle depressiojaksolle tyypilliset ajattelumallit aktivoituvat
uudelleen. Tämä uudelleen aktivoituminen tapahtuu automaattisesti ilman
tietoista päätöstä."

Mut vaikka se tapahtuu automaattisesti, siihen voi vaikuttaa. Vaikka toimimalla toisinkuin aiemmin. Liikenneruuhkiin lähtee mukaan kirja, sehän on hyvää aikaa sivistää itseään tuhlaamatta energiaa olla kiukkuinen ja manata matelua! Ja väsyneenä otetaan päikkärit eikä aleta siivoamaan ja nostateta kiukkua. Pieniä ja yksinkertaisia valintoja. Mutta ne vaativat kuitenkin tiedostamista ja opettelemista, mikä vie energiaa.

Luulen että mun väsyneisyyteni töissä ja varsinkin työpäivien jälkeen johtuu juuri edellämainituista. Aivot käy ylikierroksilla koska toipuminen on kesken ja vaatii oman osansa ennen työllepyhitetystä virrasta. Vaikka masennus on kerran voitettu ja tää on toipumisjaksoa, prosessointi on hyvin vahvana päällä koko ajan, joskus mun pitää pysähtyä, ottaa virkkaus käteen ja antaa alitajunnan tehdä töitä rauhassa. En mä ole oppinut vieläkään kysymään itseltäni "mitä minä tarvitsen nyt" vaan mitä mun pitää tehdä että muut ovat tyytyväisiä tai että kelpaan. Ja kuitenkin tuolla yksinkertaisella kysymyksellä ja vastauksen edellyttämällä tavalla toimimalla olen vahvempi ja iloisempi.

Duunia ja prinsessaleikkejä

2010-12-02T06:23:00.000-08:00

Ai kamala mikä puheripuli mulle on iskenyt duunissa, mietin kun ajelin kotiin...sorppa kamut, ihmistenilmoille paluu on avannut pulppuilevan puhesuonen, ehki se tästä hellittää....tai sitten ei. Ehkä kanssaihmiset suhtautuu vielä hiukka varauksellisesti tai sitten olen sellai pälpätipää, ken tietää.

Torstai toinen joulukuuta ja toinen päivä duunia takana. Tiivistetty lyhennelmä...Ruusuja pöydällä, kultaiset työkamut, hirveesti tekemistä kolleegoilla, puustapudonnut olo ja kauhia tarve tarttua hommiin täysillä. Siis puuttua jokaiseen puheeseen lauseella: mä voin tehdä/mä teen/mä tein sen noin. Koko ajan pitää muistuttaa itseään että sinoot ollut täältä kauan pois, siinä ajassa on ehtinyt tapahtua ties mitä ja älä sotkeudu toisten töihin, NE EI OLE NYT SUN HOMMIA! Mulla on siis ongelmia mun kanssa, töihinpaluu oli kivaaaaa <3

Sain ihquja mekkoja ebaystä:

Tämä on tosi ihana päällä,sopivan kokoinen ja ulottuu maahan asti. Ehkä hiukka tummempi kuin kuvassa. Kesäiltoina varmaan mukava kun hyttiset ei pääse puremaan sääriä :)

Tää on kauniimpi luonnossa kuin kuvassa, sellai liehuhelmakukkamekko tanssilavalle. Koko hyvä, (tosin laihtumisvaraakin on tod...) Materiaali myös hyväntuntuinen.

Kyllä, mä rakastan mekkoja! <3 Olen vähänsellai myöhäisherännäinen prinsessaleikkijä :D Tykkään hirmusti naisellisista vaatteista, mutten oo (onneksi) erityisen viehättynyt minimekkoihin.

Tää liivi oli taas sellai heräteostos, siinä on vaan jotain, Tosin tämä tuli vaaleampana versiona mitä alunperin halusinkin. Koko ok, vaatii hiukka pienenemistä että menee kiinni...Mut matsku on hyvä ja vaikuttaa muutenkin hyvintehdyltä, joka euron arvoinen, taisi olla jotain 24 € postikuluineen.

Torstai on siivouspäivä, ainakin se on plan. Voi sitten keskittyä koko pitkän viikonlopun mukavampiin juttuihin. Menoksi->

Analyysia

2010-11-30T06:24:00.000-08:00

Melankolikko on kaikkein monipuolisin luonnetyyppi. Hän on pohdiskeleva, uhrautuvainen, lahjakas perfektionisti, jolla on hyvin herkkä tunne-elämä. Kukaan ei nauti taiteesta yhtä paljon kuin melankolikko. Hän on luonnostaan sisäänpäin kääntynyt, mutta voi ...käyttäytyä monilla eri tavoilla, koska tunteet hallitsevat häntä. Melankolikon luonteen vahvuudet: lahjakkuus, analyyttisyys, esteettisyys, uhrautuvaisuus, ahkeruus, tunnollisuus. .. ja heikkoudet: äreys, itsekeskeisyys, syyllisyydentuntoisuus, kostonhaluisuus, herkkänahkaisuus, teoreettisuus, seuran karttelu, arvostelevuus, kielteisyys. Ammatinvalintaan: Melankolikot ovat luovia, analyyttisiä, täydellisyyttä tavoittelevia ihmisiä, joilla on myös kauneudentajua.

=Lumpeenkukka.

Goingoing....

2010-11-29T00:31:00.000-08:00

Kylmäääääää....pakkanen on kiva mut missä mun kaikki lämpövaatteeni on ???
Hirveän hermostuttava aamu. Stressipaniikki! Ylihuomenna duuniin ja kaikenmoista juttua ennen sitä mikä pitäisi tehdä. Pitäisi....oon ollut kotona puoli vuotta ja nyt mun muka pitäisi kahdessa päivässä tehdä kaikki asiat valmiiksi mikkä on olleet leväällään jo kuukausia. Mut kun se on mun luonne. Tänään on pakko siivota ja tapetoida ja hoitaa paperijutut, koska jos jätän ne huomiselle, vedän tyttökohtauksen plus narttuhepulin ja revin hiuksia päästäni, enkä saa unta ja sen lisäksi että kanssaihmiset kärsivät, mun kauan odotettu eka työpäivä menee pilalle.

Oikea toimintamalli olisi varmaan heittäytyä löijäämään ja relata, antaa huutia tekemättömille asioille ja sanoa itselleen että mulla on nyt vain yksi tärkeä asia mihin keskityn tämän viikon ja muut saa odottaa. Siis se duunin aloitus. Enpä ollut kattilalla silloin kun tarjolla oli rauhallisuutta ja stressaamattomuutta ja suorituspakottomuutta, bad mistake!
Whatever, jos nämä pari päivää sujuvat ilman suurempia hepuleita niin saavutus sekin,. :D

Vaikea kuvailla miltä sen suuren päivän odotus ja töihinpaluu tuntuu. Puoli vuotta saikulla on kuitenkin pitkä aika. Pieni ikuisuus. Ja silti tuntuu että olisin eilen vasta touhottanut kesän markkinointimatskujen kanssa. Siitä eilisestä on kulunut vaan monen monta eilistä lisää. Ja kesä ja syksy. Mihin se kesä meni ? Oliko sitä edes ? Harmaa muistikuva hillittömästä helteestä riippumatossa on sen tarkemmin miettimättä mun mielikuvani viime kesästä. Totta on kun sanotaan että ihminen torjuu negatiiviset muistikuvat, mun mieleni on torjunut puoli vuotta elämästä. Toki tarkemmin muistellen hyviä hetkiä on enemmänkin, mut....äh olkoon.

Paluu työelämään ei oo helppo, kukaan tuskin edes luulee niin. Kynnystä madaltaa kyllä osa-aikasaikku, mut on niin valtavan paljon asioita, joihin pitää tutustua uudelleen. Työkaverit, sosiaalinen verkosto, työ itsessään, työrytmi, omat tavoitteet ja oma toimintakyky. Vaikka duunikavereiden mielestä saatan olla se sama Anu, ne ei ole samoja ihmisiä mulle enää, en palaa jälkeeni jättämään tyhjään aukkoon, koska sitä ei ole, vaan mun pitää uida porukkaan ja organisaatioon uudelleen. Pitää näyttää niin itselleni kuin kaikille muillekin että olen tarpeellinen osa organisaatioita. Jos vaadin itseltäni aiemmin paljon, nyt vaan varmaan vielä tuplasti enemmän.
Pohdin tuota asiaa enemmän vielä H-hetken lähestyessä, nyt fiilistä voi kuvailla parhaiten sekavaksi ja jännittyneeksi...

Mut ny, mei ai present....

Mun joulumekkoni <3 <3 <3 Rakkautta ensisilmäyksellä, toivottavasti livenä yhtä kaunis kuin kuvassakin. Toivottavasti se ehtii tulla ennen joulua! Tiedän, hiukka tyttöhömppää, mut mä rakastan kauniita mekkoja ja haluan näyttää nätiltä perheen kesken jouluna :)

Nyt on pakko hippaista kohti Stadia, viuhtis....Muuten mietin eilen miksi käytän nykyään nimitystä Stadi vaikka maalla asuessa puhui Hesasta, hmmmm...Marko sanoi kerran että Stadilaiset puhuu Stadista ja muut Hesasta, tiedä häntä. Se kuulostaa vaan jotenkin suuhun sopivamman nimitykseltä mh.